| POST MERIDIEM | Scrubs (Tuho-osasto)

Post meridiem on YouTube kanavaltanikin tuttu osio, jossa fiilistelen jotain äskettäin katsottua elokuvaa tai sarjaa. Pistä siis fiilistelyhousut jalkaan, ja hyppää mukaan tunnelmoimaan!

Ensimmäinen kosketukseni Scrubsin parissa tapahtui, kun noin kymmenen vuotta sitten televisiosta vielä kyseistä ohjelmaa näytettiin paljon televisioista. Katsoin muutaman jakson ja jäin koukkuun. Tietenkin sarja piti saada katsoa kokonaan, joten ostin Anttilasta sarjaa aina sitä mukaa uuden tuotantokauden kun niitä tuli katsottua. Typeryyksissäni menin kuitenkin myymään (olin nuori ja vielä niin naiivi) tuotantokaudet ensimmäistä lukuunottamatta, mitä olen katunut todella paljon. Oikeastaan niin paljon, että aina kun kirppareilla tai divareissa tulee noita tuottareita vastaan niin ostan heti pois. Ajatus tähän tekstiinkin tuli, kun löysin paikallisesta divarista tuotantokaudet 3 ja 4, jotka tuli katsottuakin nopeaan tahtiin läpi. Haluankin vähän vielä tunnelmoida sarjaa tänne blogin puolelle.

Scrubs on mielestäni vaikea määriteltävä genreltään. Karkeasti ottaen sen voidaan sanoa olevan komedia, mutta se yhdistelee sit-comeista tuttuja elementtejä sairaalasarjan miljööseen. Sarjassa seurataan sairaalassa lääkäriksi opiskelevan J.D:n elämää ja toilailua. Päähenkilömme kommentoi ympärillään tapahtuvia asioita päänsisäisellä monologilla, omien sanojensa mukaan ”kuin juontaen omasta elämästään kertovaa sarjaa”. Melko metatason läppää. Hahmovetoinen sarja pitää sisällään todella pöhkön huumorin lisäksi sairaalasarjoille ominaista repivää draamaa.

Nyt uudelleen sarjaa katsoessani pohdin todella paljon sitä, mikä tekee tästä sarjasta niin hyvän kuin se on. Luulen, että sarjan suurin vahvuus on siinä, miten se onnistuu yhdistämään huumorinsa ja draamansa. On uskomatonta, miten kovaa sarjan draama voi potkaista henkisesti katsojaansa mahaan. Ihmisten ja potilaiden kohtalot ovat sellaisia, joita jää pohtimaan vielä jakson katsomisen jälkeenkin pitkäksi aikaa. Lisäksi J.D:n ja hänen opiskelijatovereiden ongelmat ja haasteet tuntuvat hyvin realistisilta, kattaen esimerkiksi ihmisläheisen työn raadollisuutta. Tämä ei ole sattumaa, sillä ensimmäisen kauden bonusmateriaaleissa mainitaan, että sarjan henkilöt pohjautuvat sarjan luoneen Bill Lawrencen ystäviin, jotka ovat oikeasti lääkäreitä, ja joiden kokemukset tulevat lääkärin työstä tulevat sarjassa esiin.

Lisäksi tuntuu, että jaksot ovat tehty todella huolella. Tuntuu, että jokaisella jaksolla on jokin teema, jonka hahmot kohtaavat, ja se näkyy sitten kaikissa yksityiskohdissakin, aina pienistä vitseistä asti. Tällöin tulee olo, että vitsit eivät koskaan ole irrallisia, vaan niillä on jokin syy ja ne allekirjoittavat jakson teemaa. Tietenkään aina tämä ei onnistu ja en aina saanut kiinni siitä, miten jokin läppä liittyy kokonaisuuteen, mutta sarja toteuttaa asiaa kuitenkin pääsääntöisesti todella hyvin.

Nautin myös siitä, että sarjan vitsit ovat sellaisia, että niihin saatetaan viitata monta jaksoa myöhemmin uudelleen, jolloin niistä saa irti enemmän, jos tiedät alkuperäisen vitsin. Ne tulevat jopa vähän yllättäen myöhemmin vastaan, mutta niiden ansiosta tulee tunne siitä, että nämä hahmot ovat aitoja henkilöitä, jotka elävät tuossa sarjassa ja muistavat mitä aiemmin on tapahtunut. Monissa komediasarjoissa niiden sisäinen logiikka kusee pahasti, koska mennään huumori edellä, ilman että mietitään sen suuremmin juonta tai mitä hahmot ovat aiemmin tehneet. Tässä sarjassa asia on kuiten positiivisella tavalla erilailla.

Scrubsin teemat myös puhuttelevat minua henkilökohtaisesti todella paljon. Monesti niissä pohditaan haastavia asioita, joita ihmisläheisessä työssä tulee päivittäin vastaan. Koska oma työni on myös ihmisten kanssa työskentelyä, niin pystyn samaistumaan näihin haasteisiin, vaikka en lääketiedettä käytäkään välineenä. Toisaalta välillä tuntuu että sarja osuu vähän liiankin kovasti tuttuihin teemoihin, jolloin pitää vähän henkäistä jaksojen välissä, että pystyy taas katsomaan.

Tottakai sarjalla on omiakin ongelmiaan. Nyt kun olen uudelleen katsonut noita tuotantokausia, niin 2. ja 3. kauden laatu on mielestäni paljon heikompi kuin 1. tai 4. kauden. Etenkin kolmannella kaudella tuntui välillä, että hahmoista tehtiin äärimmäisen mulkkumaisia toisilleen, ihan vain että saadaan aikaa ihmissuhdedraamaa. Onneksi laatu parani taas 4. kaudelle. Lisäksi jotkin vitsit ovat vanhentuneet pahasti. Toki aikansa tuotoshan tuo on, mutta eipä ne jutut enää nauratakaan. Esimerkiksi vitsailu miehen maskuliinisuudesta ovat nykyvalossa vain huonoja. Jos mies puhuu tunteista, heitetään läppää siitä, miten tyttömäinen hän on. Onneksi sarjassa on enemmän sellaista huumoria, joka ei ole vanhentunut tällä tavalla, vaan ovat oikeasti hauskoja.

Näistäkin tekijöistä huolimatta nautin sarjasta todella paljon ja voin suositella sitä kaikille joilla on aikaa ja tilaa hyvälle komediasarjalle. Saatan kirjoittaa sarjasta uudemman kerran, jahka olen saanut loputkin tuotantokaudet katsottua uudelleen, mutta siinä voi mennä aikaa. Lopuksi vielä sarjan erinomainen alkutunnari.

Superman – Lazlo Bane

Mitä podcasteja kuuntelen? (Part 2)

Toinen osa viimeksi aloittamaani blogahdukseen, jossa käsittelen kuuntelemiani podcasteja.

Inside of you with Michael Rosenbaum

Muistatko 2000-luvulla pyörineen televisiosarjan nimeltään Smallville? Se kertoi nuoresta teräsmiehestä, ennen kuin hänestä tuli ikoninen sankari, jona hänet yleisemmin tunnetaan. Tietenkin sankarimme arkkivihollinen, Lex Luthor piti olla myöskin edustettuna. Nuorta rikollisneroa näyttelemään pestattiin Michael Rosenbaum. Seurasin sarjaa aikanaan hyvinkin intensiivisesti, ja sen takia päädyin muutama kuukausi takaperin katsomaan YouTubesta videotallenteen Smallville -näyttelijöiden paneelista. Siellä huomasin herra Rosenbaumin olevan kameran ulkopuolella hyvin hauska ja karismaattinen miekkonen. Koska olen utelias luonne, niin ryhdyin sitten tutkiskelemaan internetin syövereistä, että mitä hän on tehnyt sarjan jälkeen.

Ja tätä kautta onnistuinkin vihdoin löytämään hänen podcastinsa, joka koostuu viikottaisista jaksoista, joissa Rosenbaum haastattelee jotain julkisuudesta tuttua henkilöä. Enimmäkseen vieraat ovat hänen kanssaan työskennelleitä näyttelijöitä tai ohjaajia, mutta mahtuu mukaan myös muutama urheilija sekä stand up -koomikkokin. Podcastin juju onkin siinä, että Michael Rosenbaum keskustelee viikottain vaihtuvan vieraansa kanssa, ja luo katsauksen hänen uraansa, lapsuuteensa ja elämään ylipäätään. Rosenbaum onnistuukin monesti tuomaan vieraistaan esiin hyvin syvällisia teemoja, kuten heidän epävarmuutensa tai mielenterveydelliset haasteensa. Tämä johtuu siitä, että hänellä on selkeästi taito luoda turvallinen ympäristön näille vieraille avautua ja kertoa kokemuksistaan. Samalla tietenkin Rosenbaum myös sivuaa omia haasteitaan ihmisenä. Näitä keskusteluita siivittää myös hyväntuulinen huulen heitto, joka keventää sopivasti podcastin tunnelmaa.

Tämä podcast on hyvin erilainen, jos vertaa sitä aiemmin esittelemiini podcasteihin. Se perustuu enemmän vieraiden omiin tarinoihin ja henkilökuviin, kuin pysyvän vakiokaartin jutusteluista itseäni kiinnostavasta teemasta. Sen takia en olekaan kuunnellut kaikkia jaksoja, sillä yksittäisen jakson kiinnostavuus määriytyy kulloisenkin vieraan mukaan. Pääsääntöisesti kyllä annan jokaiselle vieraalle mahdollisuuden, mutta aina ei vaan haastateltavan kemia Rosenbaumin kanssa ainakaan omiin korviini kolahda.

Toisaalta taas olen saanut paljon mielenkiintoista näkökulmaa siihen, millaista esimerkiksi näyttelijän arki on pitkissä sarjoissa, kuten House, tai Smallville. Voinkin suositella esimerkiksi Stephen Amellin, eli Arrow-sarjan päähenkilön näyttelijän haastattelua. Se valottaa aika hyvin mm. sitä, miksi hän ei enää jatkanut sarjassa, vaikka sen lopettaminen ei ollutkaan vielä nauhoitushetkellä virallista.

Mangakartta

Mangakartta on tuorein podcast, jota olen alkanut kuunnella säännöllisesti. Se on nimensä mukaisesti japanilaiseen sarjakuvaan, eli mangaan keskittyvä podcast, jossa Petteri Uusitalo, sekä Maaret Stepanoff keskustelevat aina kahden viikon välein seikkailuistaan mangan parissa. Jokainen jakso tekee tarkemman katsauksen yhteen sarjaan, mutta käsitelläänpä samalla myös puhututtavia uutisia, sekä muita lukulistalla olleita sarjoja.

En ole vielä mangaa käsitellyt tässä blogissa laajemmin, mutta sanottakoon, että olen lukenut sitä teini-iästä asti. Olen aina pitänyt kaikenlaisista sarjakuvista, mutta manga on itselleni se kaikista tärkein sarjakuvan muoto. Seuraan viikottain erilaisia suosittuja sarjoja, minkä lisäksi omistan noin pari sataa pokkaria mangaa. En kuitenkaan ole kokenut itseäni varsinaiseksi otakuksi, sillä oma into syventää tuntemusta japanilaisesta kulttuurista, ja samalla mangasta, lopahti aikanaan, koska minulle tuli huonoja kokemuksia muista manganharrastajista, jotka olivat enemmän sisällä skenessä ja vähättelivät esimerkiksi lukemiani sarjoja. Siksi oikeastaan olen enemmän nauttinut sarjani vähän syrjässä, ilman että huutelen fanittamiani sarjoja varsinaisesti minnekään.

Toisaalta olen nyt vanhemmalla iällä halunnut päästä paremmin skeneen taas sisälle, mutta minulta on puuttunut väylä sen toteuttamiseen. Ja tässä oikeastaan on syy, miksi olen ollut innoissani tästä uudesta podcastista. Se antaa minulle todella asiantuntevaa näkökulmaa japanilaiseen sarjakuvaan, erilaisiin sarjoihin, sekä mangan ilmiöihin. Välillä en ymmärrä hirveästi mitä jollain termillä tarkoitetaan, mutta pääsääntöisesti Mangakartta sopii täydellisesti tällaiselle kasuaalille harrastelijalle, joka tarvitsee säännöllisen annoksen mangaa, vaikka ei siitä niin syvällisesti tiedäkään. Toki välillä omista kokemuksista johtuen jännittää, jos puhe meinaa mennä omaan makuun liian elitistiseksi, mutta onneksi podcastin juontajat perustelevat omat näkökulmansa sen verran hyvin, että kuulijana saan kiinni siitä, miksi he eivät jostain sarjasta pidä, tai toisaalta, miksi jokin kolahtaa.

Olenkin jo ottanut muutaman sarjan omalle hankintalistalle, minkä lisäksi sain hyvän idean kielten opiskeluun podcastista. Jos siis manga tai japanilainen kulttuuri yhtään kiinnostaa, niin suosittelen vahvasti tätä podcastia. Tämän avulla pääset varmasti kartalle (heh) asiasta.

Lopuksi

Olipa mukava fiilistellä vähän omia mielenkiinnonkohteina olevia podcasteja. Oli jännä huomata, miten ensimmäisen osion, pitkään seuraamieni castien, tunnelmointi oli paljon haastavampaa kuin näiden tuoreempien tapauksien. On vaikea saada puettua sanoiksi kaikki se, mitä vuosien mittaan nuo kyseiset castit ovat tuoneet minulle. Toivottavasti kuitenkin te lukijat saitte edes hieman kiinni, mikä noissa podcasteissa itseäni kiehtoo.

Kesä on hiljaista (heh heh) aikaa podcastien puolesta, joten otan mielelläni vastaan suosituksia, mitä minun kannattaisi kuunnella. Itseasiassa otin pari päivää sitten kuunteluun erään uuden castin, josta kirjoittelen arviota mahdollisesti myöhemmin.

Mutta mitä te hyvät lukijat kuuntelette? Pistäkää suosituksia kommenttikenttään, niin saan lisää uutta kuunneltavaa!